Tällainen on Sauli Niinistö

Tällainen on Sauli Niinistö

Sauli Väinämö Niinistö on Suomen tasavallan 12. presidentti. Hän aloitti tehtävässään 1.3.2012.

Niinistön kaudella Suomen ulkopolitiikassa on otettu tuntuvia askeleita.

Niinistöllä on vahva yhteys Euroopan johtajiin. Läheinen yhteistyö Angela Merkelin kanssa alkoi jo Niinistön ollessa Euroopan Demokraattisen Unionin puheenjohtajana. Niinistö on ylläpitänyt ja solminut lisää yhteyksiä Eurooppaan.

Yhteistyö Ruotsin kanssa on syventynyt. Niinistö herätti uudelleen henkiin Aatos Erkon perinnön; kutsua epämuodolliseen tapaamiseen poliittisia ja talouden päättäjiä molemmista maista. Virallisella puolella etenkin turvallisuusyhteistyö on edennyt nopeasti.

Niinistö on korostanut Pohjoismaiden ”brändiä” – Nordic model on huippuarvostettu maailmalla ja sen hyödyntäminen yhdessä tarjoaa paljon uusia mahdollisuuksia.

Viron kanssa on syntynyt lisää yhteyksiä ja maiden presidentit tapaavat toisiaan lukuisia kertoja vuosittain.

Vuoden 2017 aikana koimme tilanteen, jolloin presidenttimme tapasi vierailuilla kaikkien kolmen suurvallan johtajat: Kiinan presidentti Xi Jinpingin, Venäjän presidentti Putinin ja Yhdysvaltojen presidentti Trumpin. Näiden ja aikaisempien tapaamisten pohjalta on edetty niin, että Suomella on avoimet ja toimivat suhteet suurvaltoihin. Suomi on ollut aloitteellinen ja tarjonnut hyviä palveluksia, joille on myös ollut käyttöä.

Niinistö on vieraillut monien muiden maiden ohessa mm. Iranissa, Kanadassa ja Japanissa ja tavannut lukuisia valtionpäämiehiä kaikista maanosista.

YK:n piirissä Niinistö on ollut näkyvästi mukana rauhanvälitystä, ilmastonsuojelua ja naisten aseman parantamista koskevissa keskusteluissa ja toimissa.

Suomen kumppanuus Natossa on edennyt ja Niinistö teki ensimmäisenä Suomen valtionpäämiehenä vierailun Naton päämajaan.

Turvallisuuspolitiikassa Niinistö on esittänyt neljän pilarin mallin ja sen mukaan on edetty. Keskeistä on oman puolustuksen vahvuus, sen jälkeen yhteistyö ja kumppanuudet länteen, kolmantena pilarina ovat vakaat Venäjä-suhteet ja neljäntenä kansainvälinen järjestys ja erityisesti YK:n merkityksen korostus.