Sauli Niinistö Etelä-Karjalaan, Kymenlaaksoon ja Uudellemaalle

Sauli Niinistö Etelä-Karjalaan, Kymenlaaksoon ja Uudellemaalle

Sauli Niinistön presidentinvaalikampanja jatkuu 19.-20.1. Etelä-Karjalassa, Kymenlaaksossa ja Uudellamaalla. Viikonlopun aikana järjestetään avoimia keskustelutilaisuuksia vaihtelevin teemoin sekä kahvilatapaamisia Cafe Niinistöissä. Tervetuloa mukaan!

Perjantaina 19.1. järjestetään kaksi keskustelutilaisuutta. Kotkassa keskustellaan presidentinvaalien ajankohtaisten asioiden lisäksi työstä. Niinistön kanssa aiheesta keskustelemassa on työministeri Jari Lindström ja tilaisuuden juontaa Kotkan kaupungin kehitysjohtaja Terhi Lindholm.

Lappeenrannassa presidentinvaalien ajankohtaisten teemojen lisäksi keskustellaan ilmastonmuutoksesta sekä puhtaista energiaratkaisuista. Mukana keskustelemassa ovat yrittäjä Kimmo Rauma sekä Lappeenrannan teknillisen yliopiston opiskelija Kimmo Penttinen. Tilaisuuden juontaa professori Kirsimarja Blomqvist.

Lisäksi Niinistöä on mahdollista tulla perjantaina tapaamaan Porvoossa sekä Imatralla. Tarkemmat aikataulut löytyvät tämän uutisen lopusta.

Lauantaina Niinistö on tavattavissa Keravalla ja Järvenpäässä, jossa häntä haastattelee luova johtaja Jani Halme.

Hyvinkäällä järjestettävässä tilaisuudessa Niinistöä ajankohtaisista presidentinvaalien teemoista haastattelee juontaja Janne Kataja.

Päivän päätteeksi Hämeenlinnassa Niinistöä ajankohtaisista presidentinvaalien teemoista haastattelee Hämeen Sanomien pääkirjoitustoimittaja Rauno Lahti. Tilaisuuden juontaa Johanna Sipola.

Oman henkilökohtaisen kampanjakiertueensa lisäksi Niinistö osallistuu sunnuntaina 21.1. Kallion kirkossa kello 20 alkaen järjestettävään MTV:n vaalipaneeliin.

Tapahtumien ajankohdat ovat seuraavat:
Pe 19.1.
Klo. 12:15-12:45 Porvoo, Cafe Niinistö (Lundinkatu 10)
Klo. 14-14:45 Kotka, kauppakeskus Pasaati
Klo. 16:30-17:15 Lappeenranta, kauppakeskus Opri
Klo. 18-18:30 Imatra, Cafe Niinistö (Koskenparras 3)

La 20.1.
Klo 10:45 Kerava, Prisman edusta
Klo. 11:30-12:00 Järvenpää, Cafe Niinistö (Sibeliuksenkatu 21)
Klo. 12:45-13:15 Hyvinkää, kauppakeskus Willa
Klo. 14-14:30 Hämeenlinna, kauppakeskus Tavastila