Niinistö Hämeeseen, Kymenlaaksoon ja Uudellemaalle

Sauli Niinistön kampanjakiertue jatkuu joulukuun 16.-17. päivä useammalla eri paikkakunnalla niin Päijät-Hämeessä, Kymenlaaksossa kuin myös Uudellamaalla.

Niinistö vierailee lauantaina 16. joulukuuta Heinolassa, Lahdessa, Kouvolassa ja Loviisassa. Sunnuntaina 17. joulukuuta vuorossa ovat Raasepori, Lohja sekä Espoo. Tarkat ajat ja paikat ovat luettavissa tämän uutisen lopusta.

Toisen kampanjaviikonlopun aikana Niinistö keskustelee yleisön kanssa Heinolassa, Loviisassa ja Lohjalla.

Lahdessa Niinistöä ajankohtaisista presidentinvaaleihin liittyvistä teemoista haastattelee Etelä-Suomen Sanomien päätoimittaja Perttu Kauppinen. Tilaisuudessa keskustellaan myös nuorten syrjäytymisen ehkäisemisestä ja keskustelijoina ovat Me-säätiön toimitusjohtaja Ulla Nord sekä ex-jääkiekkoilija ja nykyään nuorten päihdetyötä tekevä Marko Jantunen.

Kouvolassa ajankohtaisista asioista sekä ulko- ja turvallisuuspolitiikasta ovat keskustelemassa Ulkopoliittisen instituutin johtaja Teija Tiilikainen sekä Kouvolan kaupunginjohtaja Marita Toikka.

Sunnuntaina Raaseporissa kansainvälisestä politiikasta, vakaudesta ja muista ajankohtaisista teemoista ovat keskustelemassa suurlähettiläs Ralf Friberg sekä juontajana Kaj Kunnas. Tilaisuus järjestetään pääosin ruotsiksi.

Kiertueviikonloppu päättyy Espoon Isoon Omenaan, jossa Niinistön kanssa johtajuudesta ovat keskustelemassa Telan johtaja Suvi-Anne Siimes sekä Suomen koripallomaajoukkueen päävalmentaja Henrik Dettmann. Tilaisuuden juontaa toimittaja, kirjailija Tapani Ruokanen.

Tammikuun kiertueaikataulusta tiedotetaan erikseen vielä lähempänä joulua.

Tilaisuuksien aikataulut 16.-17.12.
la 16.12.
klo 10-10.45 Heinola, Cafe Niinistö (Kauppakatu 8, Heinola)
klo 11.30-12.30 Lahti, kauppakeskus Trio (Päijänneaukio, 1. krs)
klo 14-15 Kouvola, kauppakeskus Hansa (Torikatu 3-5)
klo 16.15-17 Loviisa, kahvila Loviisan kappeli (Kuningattarenkatu 19)

Su 17.12.
klo 12-13 Raasepori, NOVIA Axxell ammattikoulu (Raaseporintie 9, Tammisaari)
klo 14-15 Lohja, Cafe Niinistö (Laurinkatu 46)
klo 16-17 Espoo, Iso Omena (1. taso)