Lähde tukemaan lahjoituksella Sauli Niinistön kansanliikettä!

Sauli Niinistö tavoittelee toista presidenttikautta avoimen ja poliittisesti sitoutumattoman kansanliikkeen kautta.

Kansanliike tarvitsee toimiakseen rahoitusta, jolla mahdollistetaan uurastus vaalikampanjan aikana. Tämän työn tukemiseksi on tänään avattu erillinen lahjoitusmahdollisuus.

Lahjoituksia voit tehdä Holvi-palvelussa.

Haluamme ponnistaa pienestä liikkeelle ja tarjota mahdollisuuden lahjoittaa pienemmistä summista aina 1400 euroon asti. Jokaisen tuki, olipa se miten pieni tahansa, on tärkeä. Lahjoitusten lisäksi voit auttaa meitä myös monella muulla eri tavalla. Voit liittyä täältä mukaan kansanliikkeeseen ja ilmoittautua myös esimerkiksi vapaaehtoiseksi: www.niinisto.fi

Yllä mainittujen rahalahjoitusten vastaanottaja on Suomi 2024 ry, joka vastaa lahjoitusten käytöstä yhdistyksen sääntöjen mukaisesti.

Vaalirahoituslain mukaan 1500 euroa olevat ja sitä suuremmat lahjoitukset on julkaistava. Holvi-keräyksessä on kysymyksessä on rahankeräyslain 5 §:n 4. momentissa tarkoitettu yleisölle suunnattu keräyspyyntö, joka ei tarvitse erillistä keräyslupaa.