Sauli Niinistölle 156 000 kannattajakorttia

Kesän aikana järjestetty kannattajakorttien keräys Sauli Niinistön asettamiseksi presidenttiehdokkaaksi on päättynyt ja ympäri Suomen kerätyt kannattajakortit on laskettu.

Kannattajakortteja on kertynyt yhteensä 156 000 kappaletta.

– Onhan määrä mykistävä. Iso ja kaunis kiitos kaikille, jotka halusivat lähteä mukaan kansanliikkeeseen ja tukemaan Sauli Niinistöä toiselle presidenttikaudelle, toteaa valitsijayhdistyksen vaaliasiamies Heikki A. Ollila.

Korttimäärän tilanne on laskettu maanantaiaamuna 25. syyskuuta. Kannattajakortteja saattaa edelleen palautua esimerkiksi postitse kansanliikkeelle pieniä määriä. Nämä kortit lisätään mukaan aikanaan Helsingin vaalipiirilautakunnalle palautettaviin kortteihin.

Heikki Ollilan mukaan näin suuri kannattajakorttien määrä kertoo siitä, että suomalaiset ovat lähteneet mukaan kansanliikkeeseen laajalla rintamalla.

– Meidän tavoitteemme oli luonnollisesti varmistaa vaadittavat 20 000 kannattajakorttia. Määrää tärkeämpää on se, että mahdollisimman moni suomalainen saa mahdollisuuden osallistua kansanliikkeeseen ja Sauli Niinistön tukemiseen niin halutessaan. Vaihtoehtona on ollut ilmoittautua mukaan myös internetissä, mutta toki viralliset kannattajakortit ovat keränneet alussa suurimman huomion, Ollila sanoo.

Sauli Niinistön kansanliike on vastannut korttien keräämisestä ympäri Suomen. Keräystapahtumia järjestettiin runsaat 500 kappaletta ja pysyviä keräyspisteitä oli 120 kappaletta.

Korttien virallisesta tarkastuksesta ja laskusta vastaa Helsingin vaalipiirilautakunta, jolle kortit palautetaan myöhemmin syksyllä vaalipiirilautakunnan määrittelemänä ajankohtana. Nyt ilmoitetun kannattajakorttien määrän laskusta on vastannut Sauli Niinistön kansanliike. Laskemisen yhteydessä on luvusta poistettu esimerkiksi ilman allekirjoitusta tulleita kortteja. Lopullisesta korttien tarkastuksesta ja oikeellisuuden arvioinnista vastaa kuitenkin siis Helsingin vaalipiirilautakunta.

Sauli Niinistö on ilmoittanut aloittavansa oman vaalikampanjansa Suomen 100-vuotisitsenäisyyspäivän jälkeen.

Niinistö kuitenkin aloittaa vaalikeskustelut poikkeuksellisen aikaisin, aiemmin kuin koskaan istuvan presidentin osalta. Loka-marraskuun aikana Niinistö osallistuu seuraaviin paneelikeskusteluihin:

30.10. Elinkeinoelämän valtuuskunnan keskustelu
13.11. Paasikivi-seuran, YK-liiton ja UKK-seuran keskustelu
27.11. Maanpuolustuskurssiyhdistyksen keskustelu.

Kaikkiaan vaalikeskusteluita on vahvistettu jo ainakin kymmenen kappaletta.