Abloyn ikämestarit

Abloyn ikämestaritVastuullisena yrityskansalaisena Abloy Oy haluaa huolehtia henkilöstöstään hyvin. Vuosituhannen vaihteessa Abloy käynnisti ikäohjelman, kun henkilöstön keski-ikä oli nousussa ja ikääntyvien työntekijöiden osuus huomattava. Tavoitteena on edistää henkilöstön työkykyä ja työhyvinvointia, lisätä ikämestareiden arvostusta ja varmistaa hiljaisen tiedon siirtyminen. Esimiestyössä otetaan huomioon eri-ikäisten ihmisten elämänvaiheet.

Abloylla koko henkilöstö pääsee hyödyntämään monipuolista liikunta- ja kulttuuritarjontaa. 55 vuotta täyttäneille on lisäksi tarjolla omaa vapaa-ajan toimintaa ja koulutusta hyvinvointiin liittyvistä aiheista.

Ikämestarit pääsevät ylimääräisten vapaapäivien piiriin 59-vuotiaina. Edellytyksenä on osallistuminen vuosittaiseen kuntoarvioon, jonka tulos jää yksinomaan henkilön itsensä tietoon. Vapaapäivien määrä lisääntyy ikävuosien karttuessa. Ikämestareilla on mahdollisuus saada ohjausta yksilölliseen kuntosuunnitelmaan, osallistua ohjattuun kuntoliikuntaan ja käydä hieronnassa.

Ikäohjelman merkittävimpiä saavutuksia on eläkeiän nousu alle 60 vuodesta keskimäärin 63 vuoteen. Kokeneita työntekijöitä arvostetaan, ja myös he itse arvostavat omaa työpanostaan aiempaa enemmän. He kokevat jaksavansa ja hallitsevansa elämäänsä entistä paremmin, ja aikaa ja energiaa jää harrastuksillekin.

Suurten ikäluokkien siirtyessä eläkkeelle osaamisen siirtäminen nuoremmille on yhä ajankohtaisempaa. Hiljaisen tiedon siirtoa varten on tehty yksilöllisiä suunnitelmia. Lukitusalan osaaminen on saatu säilymään talossa hyvin, koska ikämestarit ovat ottaneet osaamisensa siirtämisen kunnia-asiakseen.

Abloy Oy on maailman johtavia lukko- ja rakennushelavalmistajia ja koko maailman johtava sähkömekaanisten lukkojen tuotekehittäjä ja valmistaja. Yrityksessä työskentelee noin 900 henkilöä.

Tykkää teosta

12
Jaa sosiaalisessa mediassa: